Oma prosessi on siis siinä että mä kun mä luen käsikirjoituksen niin mä oon äärimmäisen kiinnostunut siitä draamasta, siis sillai ihan tekstinä.

Mihin mä tietysti törmään kun mä Lasihelmessä toimin tuottajana niin joudun lukemaan paljon elokuvia. Se on aika syvällinen pohdinta sitten ohjaajan kanssa, siitä että mitä tässä tekstissä on ja mitä se haluaa ilmentää ja miten se meidän pitää toteuttaa niin että se palvelisi mahdollisimman parhaalla tavalla juuri nyt tätä elokuvaa ja tätä mitä me näistä henkilöistä haluamme kertoa. Mitä heille tapahtuu, että mua hirveästi kiinnostaa niinkun että ohjaajan kanssa ratkotaan ja mietitään ja ohjaaja kertoo oman näkemyksensä siitä että mitä ne näyttelijät ajattelee.

Kun ne näyttelee, siis ikäänkuin se ajatus, ei niinkään se repliikki tai joku muu. Silloin pystyy sen kameran ja kuvauksen suunnittelemaan niin että se oikeastaan ilmentää sitä tunnetilaa, kautta ajatusta mikä siinä tapahtuu. Ei niinkään toimintaa.

Se lähtee sitä kautta rakentumaan, ne kohtaukset. Että minkälaisia kohtausten pitäisi olla että ne ilmentäisi sitä tunne tilaa mikä halutaan katsojille sitten välittää. Ja silloin siihen ratkaistaan se kameran tekniikka ja myös valaisu ja kaikki.